Anjan viikko Pohjoisessa: jo kahdeksatta vuotta putkeen elokuinen asiakaskierros
Elokuuhun on kuulunut jo kahdeksan vuoden ajan yksi vähän tavallista pidempi työreissu: kierros Pohjois-Suomessa kuntapuolen asiakkaidemme luona. Elokuu on osoittautunut vuosien varrella hyväksi ajankohdaksi reissulle: kesälomat on pääosin pidetty, mutta metsästyskausi ei ole vielä pohjoisessa alkanut.
Idea tämän vuoden reissun tunnelmien kokoamisesta blogiin tuli itse asiassa asiakkaaltamme. Hän muisti vuonna 2019 kirjoittamani blogitekstin vastaavasta viikosta Pohjois-Suomessa. Siispä nyt seitsemän vuotta myöhemmin, tässä tulee tämän vuoden reissun tunnelmia!

Suomussalmen hiljainen kansa
Reitti kulki Lahdesta Kuopion kautta aina Lappiin asti

Tämän vuoden kierros alkoi maanantaina Lahdesta. Ensimmäisen päivän määränpäänä oli Kuopio, jossa ohjelmassa oli kaksi eri asiakaskäyntiä: toinen jätevesi- ja toinen puhdasvesipuolella Kuopiosta matka jatkui Kajaaniin ja Vaalaan sekä sieltä Kemiin yöksi. Seuraavina päivinä reitti vei Tervolaan ja edelleen pohjoisemmaksi Äkäslompoloon, Kittilään ja Sallaan.
Kun pohjoisimmat kohteet oli saavutettu, auton nokka kääntyi jälleen kohti etelää. Paluumatkalla asiakkaita tavattiin vielä Leppävirralla. Viikon aikana tuli nähtyä paljon kauniita maisemia ja kilometrejä kertyi yli 2000!
Oheisessa kartassa tähdellä merkitty yöpymispaikat ja ympyrällä muut käyntipaikat.

Kajaani
Jokainen asiakaskäynti on erilainen
Keskustelut asiakkaiden kanssa ovat aina käynneillä vaihtelevia ja riippuvat täysin asiakkaan tilanteesta: tällä kertaa monen asiakkaan kanssa käytiin läpi esimerkiksi uutta Beta-pumppua sekä asiakkaiden ajankohtaisia tarpeita.
Kasvokkain tapaamisessa on se hyvä puoli, että samalla pääsee näkemään konkreettisesti kohteen ja siellä käytössä olevat tuotteet. Silloin voidaan yhdessä pohtia, mitä nykyisten ratkaisujen ympärille voisi tarjota lisää ja miten voisimme helpottaa asiakkaan työtä entisestään.
Jätän käynneillä myös aina ProMinentin tuotekuvaston ja käymme läpi, kehen yhteyshenkilöön meillä kannattaa missäkin asiassa olla yhteydessä, jolloin yhteydenpito helpottuu jatkossakin.

Äkäslompolo
Hyvä suunnittelu auttaa ennen reissuviikkoa
Reissuviikko, jossa on pitkiä ajomatkoja, vaatii etukäteen jonkin verran suunnittelua. Kun reitti, tapaamiset ja yöpymispaikat on sovittu valmiiksi, itse viikko on kuitenkin todella mukava: ei tarvitse kuin hypätä auton rattiin, suunnata seuraavaan kohteeseen ja keskittyä asiakkaiden tapaamiseen! Tänä vuonna myös säät suosivat ja aurinko paistoi suurimpana osana päivistä.
Monien asiakkaiden kanssa yhteistyötä on tehty jo vuosia, joten matkan varrella pääsee tapaamaan paljon tuttuja kasvoja. On aina mukava päästä vaihtamaan kuulumisia kasvotusten niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa yleensä asioidaan puhelimitse ja sähköpostilla. Vuosien varrella tapahtuu tietysti myös muutoksia asiakasorganisaatioiden henkilöstössä, joten tälläkin reissulla pääsi tapaamaan myös ihan uusia kasvoja.


Upea loppukesän ilta Kemissä
Kiitos kaikille onnistuneesta viikosta!
Vaikka töitä voikin nykyään hoitaa pitkälti etänä, tällainen viikko muistuttaa joka vuosi siitä, kuinka arvokkaita kasvokkaiset tapaamiset ovat. Kun pääsee paikan päälle näkemään asiakkaan toimintaympäristön, keskustelemaan ajankohtaisista asioista ja vaihtamaan kuulumisia ilman ruudun välitystä, syntyy usein myös sellaisia keskusteluja ja ajatuksia, joita sähköpostissa ei tulisi vastaan. Iso kiitos jälleen kaikille matkan varrella tapaamilleni asiakkaille!

