ProMinent sponsoroi urheilua niin Suomessa kuin kansainvälisestikin

Urheilun ja harrastamisen sponsorointi on läsnä koko ProMinentin konsernissa. Tuemme konsernitasolla mm. EM-tason urheilulupauksia, ja Suomessa puolestaan paikallisesti työntekijöiden ja heidän perheenjäsentensä harrastamista.

ProMinent Finland tukee harrastustoimintaa

Vuoden 2019 alusta ProMinent Finlandilla otettiin käyttöön sponsorointimalli, johon on mahdollisuus kaikilla työntekijöillä: joko omaan tai oman lapsensa harrastukseen liittyen. Tähän mennessä mahdollisuutta on hyödynnetty kahdessa tapauksessa.

ProMinentilla työskentelevä Jukka Nieminen on harrastanut sulkapalloa jo melkein 20 vuotta, ja ottanut parhaimmillaan luokkavoittoja miesten nelinpelin A-luokassa, joka on Suomen toiseksi ylin luokka. Tällä hetkellä hän pelaa kaksinpeliä C-luokassa ja nelinpeliä B-luokassa. Jukka on todennut, että sulkapalloharrastus on varsin hyvä vastapaino erityisesti toimistotyölle, sillä pelatessa stressi ja väsymys unohtuvat. ProMinent oli sponsoroimassa Jukkaa Nastolassa järjestetyssä sulkapallon FZ Forza Pajulahti Cupissa tammikuussa.

ProMinentilla niin ikään työskentelevän Anja Temmeksen tytär Sofia pelaa jalkapalloa lahtelaisessa FC Reipas T05/06 -jalkapallojoukkueessa. FC Reippaan T05/06 -joukkue pelaa kahdeksatta jalkapallokauttansa ja joukkueessa pelaa yhteensä 27 tyttöä. ProMinent oli sponsorina Pajulahdessa järjestetyssä turnauksessa helmikuun alussa.

ProMinent sponsoroi urheilua myös emoyhtiössä

Emoyhtiössä Saksassa ProMinent tukee alueensa urheilijoita. Yksi sponsoroitavista on 24-vuotias uimari Sarah Köhler, joka suhtautuu veteen yhtä intohimoisesti kuin ProMinent. Sarah harjoittelee jopa 10 kertaa viikossa ja hänen suurin unelmansa on saavuttaa olympiamitali vuoden 2020 Tokion olympialaisissa.  Koska ProMinent kehittää innovatiivisia ratkaisuja uima-altaiden veden käsittelyyn, on sponsorisuhde erittäin osuva – viettäähän Sarah tuntikausia uima-altaassa, jolloin vedenlaatu nousee tärkeään rooliin.

ProMinentin arvot ovat mukana kaikessa tekemisessä

Arvojamme ovat luotettavuus, innovatiivisuus, ratkaisukeskeisyys sekä kansainvälisyys, ja haluamme arvojemme näkyvän kaikessa tekemisessä. Päämäärämme on se, että asiakkaidemme turvallisuus ja tehokkuus paranee. Haluamme olla luotettava kumppani vedenkäsittelyasioissa ja luotettava järjestelmien valmistaja nesteiden annostelutekniikan alueella.

Kaiken vedenkäsittelyyn ja annosteluun liittyvien asioiden lisäksi haluamme olla osaltamme tukemassa urheilu- ja harrastustoimintaa.

Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Kerromme mielellämme lisää, ota yhteyttä sähköpostitse fi-prominent@prominent.com tai puhelimitse +358 9 4777 890.

Lue myös muita mielenkiintoisia kirjoituksia

Go to Top