ProMinentin joukkue paransi aikaansa Yritysmaratonviestissä

ProMinent Finland oli jälleen mukana Suomen suurimmassa yritysliikuntatapahtumassa, Edenred Yritysmaratonviestissä, joka kokosi yhteen tuhansia liikunnan ystäviä Helsinkiin 22.5.2026! Tämän vuoden tapahtumassa oli mukana ennätykselliset 439 joukkuetta sadoista eri yrityksistä.

Tänä vuonna parannettiin viime vuoden tulosta huimasti!

Tänä vuonna ProMinentin joukkueeseen kuului kahdeksan juoksijaa. Joukkue onnistui rikkomaan viime vuoden ajan ja saavutti maalissa hienon tuloksen 3:50:24! Viime vuoden aika oli 4.06, joten parannusta tuli yli 15 minuuttia!

Yritysmaratonin tuotoilla tuetaan Suomen Olympiakomitean työtä lasten ja nuorten liikunnan edistämiseksi

Tapahtuman tavoitteena on edistää työhyvinvointia, kannustaa yrityksiä liikunnalliseen elämäntapaan sekä tarjota osallistujille mahdollisuus kokea yhdessä tekemisen iloa liikunnan parissa.

Yritysmaratonviestin merkitys ulottuu myös pidemmälle, sillä tapahtuman tuotolla tuetaan lasten ja nuorten liikunnan edistämistä. Tänä vuonna tuotoilla ollaan mukana mahdollistamassa Olympiapäivää, jota vietetään 4.9. Helsingin Olympiastadionilla.

Nähdään ensi vuonna!

Toukokuinen tapahtumapäivä oli täynnä yhteishenkeä ja liikunnan iloa. Vaikka sää ei tällä kertaa suosinut, ei se menoa hidastanut. Lämmin kiitos kaikille osallistujille, järjestäjille ja kannustajille onnistuneesta tapahtumasta. Nähdään jälleen ensi vuonna lähtöviivalla!

Katso lisää tunnelmia videolta:

 

Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Kerromme mielellämme lisää, ota yhteyttä sähköpostitse fi-prominent@prominent.com tai puhelimitse +358 9 4777 890.

Lue myös muita mielenkiintoisia kirjoituksia

Go to Top