Ennakoiva huolto on tärkeää – muista nämä ennen lomia

Millaista huoltoa mittausanturi tarvitsee? Entä annostelupumppu?

Mittaus- ja säätölaitteiden sekä pumppujen ennakoiva huolto on yhtä tärkeää kuin esimerkiksi mökin, terassin tai auton huoltaminen kesäkuntoon. Ethän jättäisi niitäkään huoltamatta – älä siis laitteitakaan. ProMinent korostaa erityisesti ennakoivan huollon merkitystä, koska se säästää kustannuksia ja muita murheita.

Mittausanturi vaatii huoltotoimenpiteitä ja kalibrointia viikko-, kuukausi- tai vuositasolla riippuen sovelluksesta ja mitattavan veden ominaisuuksista kuten kemikaaleista, paineesta, lämpötilasta, kiintoainepartikkeleista. Tässä blogitekstissä keskitymme siihen, miksi ennakoivaa huoltoa kannattaa tehdä ja mitä ainakin kannattaa tehdä laitteille ennen lomille lähtemistä.

mittausanturi

Miksi ennakoiva huolto on tärkeää?

Kaikki laitteet kuluvat – osa hitaammin, osa nopeammin. Esimerkiksi annostuspumpuillamme pumpataan pääasiassa kemikaaleja, jotka osaltaan kuluttavat annostuskalvoja, venttiileitä ja tiivisteitä. Tämän lisäksi laitteet kuluvat myös mekaanisesti.

Huoltoa ei kannata miettiä ja tehdä vasta sitten, kun asiat ovat jo rempallaan. Ennakoiva huolto säästää yllättäviltä tilanteilta ja sitä kautta kustannuksilta. Ennakoivan huollon merkitys korostuu, mitä kriittisemmässä kohdassa laitteet ovat prosessin kannalta, ja myös silloin, jos laitteistoa ei ole varmennettu.

 

Kalibroi mittausanturit – ja muut muistettavat asiat ennen lomia

Koko prosessi on siis turvattuna silloin, kun laitteet ovat kunnossa ja huollettuja. Jotta kesken lomien ei tule ikäviä yllätyksiä, varmista prosessin toimivuus ennen lomille lähtöä. Muista siis ainakin:

  1. Kalibroida anturit ja tarvittaessa vaihtaa uusiin
  2. Vaihtaa annostuspumppuihin tarvittaessa uusi kalvo ja venttiilit

ProMinent auttaa huoltoasioissa myös kesäaikaan

ProMinent haluaa panostaa laadukkaiden tuotteiden lisäksi huoltopalvelujen laatuun ja moninaisuuteen. ProMinentilta saat yleisimmät varaosat suoraan hyllystä, ja tarvittaessa tulemme paikan päälle huoltamaan laitteenne.

ProMinentin huoltopalvelut ovat saatavilla myös kesäaikana. Erityisesti juoma- ja uimahallien vesienkäsittelyssä on kesäaikaan otettava huomioon laitteiden tärkeys prosessin kannalta.

Katso videolta, kuinka ProMinentin DULCODOS® Pool Comfort toimii:

 

pH-antureiden kalibroinnista tulee usein ProMinentille kysymyksiä, siispä päätimme koota pH-antureiden kalibrointiohjeet yhteen paikkaan. Täältä löydät ohjeet DULCOMETER Compactin sekä DULCOMETER D1Cb:n kalibrointiin.

Me ProMinentilla suunnittelemme sinun tarpeisiisi sopivan huolto-ohjelman. Ota yhteyttä! Huomasithan muuten jo etävalvottavat laitteemme, jotka tuovat huoltoon vielä lisähelpotusta?

Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Ota yhteyttä huoltoon, jos haluat kuulla lisää: fi-huolto@prominent.com tai +358 44 732 4011.

Lue myös muita mielenkiintoisia kirjoituksia

Go to Top